Seurojen juhlia

Ruoveden Metsästysseura 70-vuotta ja hirvipeijaiset

70-vuotisjuhlat ja hirvipeijaiset kruunasivat meidän tämän vuoden riistankäsittelytilan onnistuneen rakennushankkeen. Kiitos osallistumisesta maanvuokraajille, jäsenille, naisjaostolle, naapuriseuroille, yhteistyökumppaneille, kyläläisille ja kutsuvieraille. Meitä oli paikalla yli 150 henkeä, hienoa!

Kiitos myös Arto Merisalolle varsin kattavasta Ruoveden historian ja tulevaisuuden näkemysten esityksestä. Arton puhe löytyy alempaa olevasta linkistä. Kiitos artisti Jipulle ja pianisti Benjamille esiintymisestä. Kiitos Seppo Heikkosen yhtyeelle tanssimusiikista.

Kiitos talkoolaisille järjestelyistä ja erityisesti naisjaostolle tarjoiluista ja erityiskiitos Marja Kekille Hirvikeitosta, se sai laajasti kehuja. Marja on keittänyt hirvikeiton seuran peijaisissa jo 35 vuoden ajan!

Onnistuneet juhlat toivat iloa arjen harmauteen ja katkaisivat marraskuun pimeyden!

Mennään tästä eteenpäin kohti joulua!
Peijaisten valmistelemista pe.10.11. perunateatterin ensi-ilta näytöksellä. Alla kuva ja hiljalleen lisää! Juhlat pidettiin ja hyviksikin havaittiin. Hirvikeitto oli maukasta ja booli perinteistä. Kiitos taas kerran Marjalle hirvikeitosta! Ansioituneita palkittiin Riistanhoitoyhdistyksen ja Pohjois-Hämeen riistakeskuksen toimesta. Seura palkitsi vielä erikseen ahkeria jäseniään. Jippu lauloi kolme laulua ja vangitsi juhlayleisön. Arto Merisalo piti Ruovettä hyvin luotaavan ja osuvan juhlapuheen. Tanssijalkakin pääsi lopuksi näyttämään parastaan. Juhlaan osallistujia oli hienosti noin 150 henkeä!

Arto Merisalon puhe löytyy tästä linkistä.

Jäminkipohjan Erämiehet 50-vuotta

Jäminkipohjan Erämiehet viettivät 50-vuoden taipaletta Kauko-Pohjalla 17.6.2023. Tilaisuus oli hienosti järjestetty ja lämminhenkinen. Sää oli myös helteinen, mutta lihasoppa oli maittavaa ja kakku oli maukasta. Juhlassa Ruoveden RHY palkitsi hopeiella ansiomerkillä ja kunnaikirjalla Lauri Inkisen, Pekka Mikkolan ja Antti Nippalan. Seura palkitsi myös Elina Hautamäen ja Arto Ahosen. Alla on muutamia kuvia päivän juhlatilaisuudesta ja lisää kuvia löytyy Seuojen juhlia sivulta.

Visuveden Hirvimiehet ry 90 vuotta, juhla 12.11.2022 Visuvedellä. Alla on muutama kuva. Lisääkin vielä alempana.

Tervehdyksiä juhlivalle seuralle ja palkitsemisia.

Vessarin Erämiehet 60 vuotta, juhla ja Mäen hirviseurueen peijaiset 27.8.2022 kylätalolla.

Pourun Erämiehet 60+2 vuotta

Vuonna 1960 perustettu Pourun Erämiehillä oli juhlapäivä kaksi vuotta koronan takia siirtyneenä Pukkilassa lauantaina 2.4.2022 runsaslukuisen osanottajajoukon kanssa. Persutajajäsenistä palkittiin neljä Teeri- merkillä. Samalla merkillä palkittiin myös Pentti Havanka.

Jarkon Hirviseurue 70 vuotta

Jarkon Hirviseurue juhli merkkipäivää peijaisten merkeissä 24.11.2018. Kauko-Pohjan nuorisoseuran talolle Jäminkipohjaan oli kokoontunut 170 henkeä mukana maanvuokraajia, naapureita ja yhteistyökumppaneita. Puheenjohtaja Veikko Rouhiainen esitteli seurueen jäsenet. Juhlamieltä kohotti kansanedustaja Arto Pirttilahti kertomalla valtiovallan suunnitelmia ja toi eduskunnan eräkerhon tervehdyksen. Monet lähiseurat muistivat onnitteluin juhlivaa seuraa. Riistakeskus ja Riistanhoitoyhdistys muistivat palkitsemalla seuran pitkäaikaisia ja ansioituneita jäseniä. Väärin laulajat esittivät lauluja ja sketsejä aikuisille ja joulupukki kävi tervehtimässä nuorimpia vieraita. Iltaa jatkettiin tanssien, muistellen menneitä ja hoitaen suhteita. Vieraille arvottiin vielä kotiin vietäväksi hirvipaisteja. Kuvia otti Vuokko Mäenpää.
Riistakeskuksen hopeisen ansiomerkin sai Esko Niininen (vasemmalla), pronssisen ansiomerkin saivat Tapani Mäenpää, Veikko Rouhiainen ja Raimo Ukkonen. 

Pajusen Eräilijät 50 vuotta. Juhla Eräkeskuksessa 8.9.2018

Pajusen Eräilijät 50 vuotta. Juhla Eräkeskuksessa 8.9.2018

Jäminkipohjan Erämiehet julistivat joulurauhan metsän eläimille

Jäminkipohjan Erämiesten laavulla järjestettiin Joulurauhan julistaminen metsän eläimille su 22.12.13 Juhani Sillanpää julisti joulurauhan ja kirkkoherra Markku Simula laulatti joululauluja ja luki jouluevankeliumin. Vesisateesta huolimatta oli jätkänkynttilöiden piiriin saapunut noin 40 osanottajaa. Rouville kiitokset hyvästä glögistä ja maittuvista makkaroista! Helena Korppoon ottamia löytyy Tapahtumia sivuilta.

Ruoveden Metsästysseura 60 vuotta

Ruoveden Metsästysseura juhli merkkipäivää peijaisten yhteydessä Urheilutalolla la 23.11.2013. Paikalla oli runsaat 100 henkeä ja monet lähiseurat muistivat onnitteluin juhlivaa seuraa. Riistakeskus ja Riistanhoitoyhdistys muistivat seuran jäseniä palkitsemalla eri tavoin. Palkitut jäsenet löytyvät omalta sivulta. Metsästysseura muisti kukkasin rouvia, jotka ovat pitkään ahkeroineen eri tavoin seuran hyväksi. Kuvia juhlatialisuudesta on kuvagalleriassa.

Visuveden Hirvimiehet 80-vuotta

Visuveden Hirvimiesten juhla pidettiin la 10.11.2012 Nuorisoseuran talolla ja paikalla oli ryúnsaat 200 henkeä. Ilta eteni jouhevasti Alpo Porilan mainiossa ohjauksessa. Ruoka oli erittäin maukasta ja liha hyvin mureaa. Eräneuvos Juha K.Kairikko piti mainion juhlapuheen, mutta muistutti maanomistuksen pirstaloitumisesta ja sitä kautta myös metsästykseen kohdistuvasta uhasta. Seurojen tulee pitää yllä hyvät suhteet maanomstajiin tulevaisuuden turvaamiseksi. Jhlassa palkittiin myös ansioituneita sekä pitkäaikaisia seuran jsäeniä. Riistakeskuksen ja Ruoveden RHY:n palkitsemiset ovat omalla sivullaan.  Alla on kuvasarja juhlatilaiuudesta.

 

Pihlajalahden Eräveikot 50-vuotta

Pihlajalahden Eräveikkojen 50-vuotisjuhlissa otettuja kuvia. Yleisöä hauskuutti nauruhermoja kutkuttaen televisiosta tuttu "kanttori Piiparinen" nyt kuitenkin tutkijaprofessorina, joka tutkii lintujen muuttoa, pesintää ja esitteli hirvimiehille sopivia systeemeitä hirvien tähystämiseen ilmasta. Juhlassa oli tunnelmaa, hyvää paistiruokaa, maittavaa kakkua ja virvoittavia juomia. Yleisöä viihdytti myös mainio orkesteri. Osanottajia palkittiin myös arpomalla hienoja palkintoja suoraan luomutuotteina.
Onneksi olkoon juhlivalle seuralle ja hyviä jahtitapahtumia tästä eteenkin päin!

**************************************************************************************************************************************************

Pourun Erämiehet ry täytti kunniakkaat 50-vuotta

Juhlatilaisuus pidettiin lauantaina 12.6.2010 Lomakeskus Pukkilassa, jonka tilat täyttyivät
juhlivan seuran jäsenistä, maanomistajista ja muista vieraista. Juhlijoita oli paikalla runsaat 120 henkeä. Seuran puheenjohtaja Timo Juvonen avasi juhlatilaisuuden kertomalla lyhyesti seuran perustamisvaiheesta sekä toiminnasta ja toiminnan muuttumisesta vuosien mittaan. Hän luki samalla myös kaikkien perustamiskokouksessa olleiden henkilöiden nimet. Toiminnan pääpaino on
nyt hirvenmetsästyksessä entisen linnustuksen sijasta.

Timo Juvonen osoitti erityisesti kiitoksen sanat maanomistajille, joiden seuralle
metsästykseenn vuokraamat maat ovat elinehto metsästyksen ylläpitämiseksi.

Pourun Erämiehet ry 50-vuoden taipaleen ansiosta palkittiin lauantaina 12.6.2010 seuran juhlassa Erkki Mauranen, kuvassa oikealla, hän sai Pohjois-Hämeen Riistanhoitopiirin myöntämän hopeisen ansiomerkin. Ruoveden Riistannhoitoyhdistys palkitsi pronssisella ansiomerkillä tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta riistanhoidon ja metsästyksen hyväksi seuraavat henkilöt:
Osmo Eromäki, Pentti Havanka, Vilho Juvonen, Osmo Lassila, Pentti Pouru, Niilo Rantala ja Väinö Rantala. Pentti Pouru ei päässyt tilaisuuteen paikalle, joten seuran puheenjohtaja Timo Juvonen välittää hänelle tunnustuksen.

Naapuriseurat muistivat myös juhlivaa seuraa erilaisin lahjoin ja onnen toivotuksin. Iltaa jatkettiin
maittavalla hirvipaistilla sekä panemalla jalalla koreasti.

 

Jäminkipohjan Erämielet, joulurauhan julistaminen 22.12.2013

Jäminkipohjan Erämiesten Joulurauhan julistaminen 22.12.13

Ruoveden Metsästysseura, 60 vuotta 23.11.2013,

kuvat Timo Salonen ja Juhani Sillanpää

Visuveden Hirvimiehet 80 vuotta

Pihlajalahden Eräveikot 50 vuotta