Karhujahti

KARHU KAADETTU 8.10.2020

Yhteislupa-alueen metsöstäjä kaatoi alueelle myönnetyn kaatoluvan mukaisen ison uroskarhun


Karhun poikkeuslupia viime vuotta vähemmän

Tiedote. Julkaistu: 12.07.2019, 13:00
Suomen riistakeskus

Suomen riistakeskus on myöntänyt yhteensä 228 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen 20. elokuuta alkavalle metsästyskaudelle. Lisäksi poronhoitoalueella voidaan kaataa alueellisen kiintiön nojalla 85 karhua. Maa- ja metsätalousministeriön asettama kokonaiskiintiö tulevalle metsästyskaudelle on 313 eläintä.

Poronhoitoalueen karhunpyyntikiintiöstä itäisellä poronhoitoalueella saa kaataa 70 ja läntisellä 15 karhua. Kiintiö on 10 eläintä pienempi kuin edellisvuonna. Viime metsästyskaudella itäiseltä poronhoitoalueelta saatiin saaliiksi 76, ja läntiseltä 11 karhua. Metsästyksellä pyritään vähentämään karhujen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja.

Poronhoitoalueen ulkopuolelle Suomen riistakeskus on myöntänyt 228 kannanhoidollista poikkeuslupaa, Määrä on 32 lupaa edellisvuotta vähemmän.  Lupamäärä on suurin Pohjois-Karjalassa, jonne myönnettiin 114 poikkeuslupaa. Viime vuonna poronhoitoalueen ulkopuolinen karhusaalis oli 248 karhua.

Ruoveden RHY:n lisäys:

Myönnetty 1 kaatolupa ajalle 20.8.-31.10.2019
Hakemusalue:                    Pinta-ala 141764 ha


Alueen sanallinen
määrittely
Pohjoisosaltaan rajoittuu Eteläpohjanmaan
rajaan,Itäreuna osiltaan Keskisuomenrajaan,
Läntinen raja Kihniön rajaan, eteläinen alueen
raja Ruoveden eteläosiin.

NAARASKARHU NURIN 26.8.2018 ja MYÖS 10.9.2018

isokokoinen naaraskarhu kaatui Killinkoskella sunnuntain 10.9. Kaikki kaksi lupaa on nyt käytetty.

Naaraskarhu ammuttiin Yläkolkissa.