ILVEKSEN PYYNTILUPA 2019 - 2020 KAHDELLE YKSILÖLLE

ML 41 A §:N MUKAINEN KANNANHOIDOLLINEN POIKKEUSLUPA

Jahtialue sijaitsee ruoveden virtain ylöjärven ja

mänttä vilppula alueella,

Suomen riistakeskus on päättänyt myöntää poikkeusluvan seuraavasti:

Ilves 2 kpl 01.12.2019 - 29.02.2020

Poikkeuslupa ei koske ilveksen naarasta, jota vuotta nuorempi pentu seuraa.

Kanta-arvio 2019: Ilvespentueita saman verran kuin vuotta aikaisemmin

Tiedote. Julkaistu: 10.07.2019, 13:50
Luonnonvarakeskus

Luonnonvarakeskuksen uusimman kanta-arvion perusteella ilveskanta on lähes samansuuruinen kuin viime vuonna. Vuodesta 2014 alkanut ilvesten määrän lasku näyttäisi pysähtyneen. Ennen metsästyskautta 2019/2020 Suomessa arvioidaan olevan 1845–1955 yli vuoden ikäistä ilvestä.

Suurimmassa osassa Suomen riistakeskuksen alueita ilvesten määrä on pysynyt edellisen vuoden tasolla. Ilveskanta on pienentynyt selvästi kahdella Suomen riistakeskuksen alueista: Oulun Poronhoitoalueen ulkopuolisessa osassa ja Kaakkois-Suomessa. Pentueiden määrä on kasvanut hieman Etelä-Hämeessä ja Etelä-Savossa.

Kanta-arvio pohjautuu petoyhdyshenkilöiden 1.9.2018–28.2.2019 väliseltä ajalta tallentamien pentuehavaintojen ja lumijälkilaskentojen pohjalta tehtyyn arvioon erillisten pentueiden määrästä. Kaikki ilveshavainnot pitivät sisällään yhteensä noin 2800 kpl ilvespentueiden näkö- ja jälkihavaintoa, mikä on noin 30 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikajaksona kaudella 2017–2018.

Arviossa ei ole mukana Ahvenanmaan pentuehavaintoja. Se ei myöskään sisällä arviota touko-kesäkuussa 2019 syntyneistä pennuista arviointiin liittyvien epävarmuuksien takia.

Ilvesten pentuelukuja, lukumääriä ja ennustemallia on esitelty yksityiskohtaisesti Luken raportissa: Ilveskanta Suomessa 2019.

Lisätietoa

 

ILVESJAHTIEN JOHTAJAT 1.1.2018 ALKAEN

Tiedoksi Pohjois-Hämeen ilvesluvansaajille suurpetojohtajailmoituksiin liittyen:

Oheinen metsästyslain 30 § muutos astuu voimaan 1.1.2018 alkaen suurpetometsästyksen osalta. Maa- ja metsätalousministeriöstä saamamme tiedon mukaan laissa mainittu valtioneuvoston asetus ei ehdi kuitenkaan tulla  vuoden vaihteeseen mennessä.

Koska ilmoittamisesta ei näin ollen ole säädetty vielä tarkemmin, metsästyksenjohtajailmoituksia ei tarvitse toimittaa 1.1.2018 alkaen riistanhoitoyhdistykseen taikka Suomen riistakeskukseen. Odotellaan valtioneuvoston asetuksen valmistumista ja tarkempia ohjeita asiaan liittyen.

Eli tiivistäen suositeltava etenemistapa tässä vaiheessa on:

  1. Nimetkää porukasta ilveksen metsästystä varten johtaja ja varajohtajia
  2. 1.1.2018 alkaen nimetyn johtajan tai varajohtajan on hyvä vetää jahtitapahtuma kuten pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten osalta on toimittu jo aiemmin  (huomioiden tärkeät turvallisuusohjeet ja toimintatavat).
  3. Johtajat ilmoitetaan riistanhoitoyhdistykselle valtioneuvoston asetuksen tultua ulos, varmistuneiden säädösten ja Suomen riistakeskuksen siinä vaiheessa antamien ohjeiden mukaisesti

ML 30 § (10.7.2017/504)Metsästyksen johtaja

Hirvieläimen pyyntiluvan sekä suden, karhun, ahman ja ilveksen poikkeusluvan saajan on nimettävä metsästyksen johtaja ja tarvittava määrä varajohtajia. Metsästykseen osallistuva henkilö on velvollinen noudattamaan metsästyksen johtajan antamia määräyksiä. Metsästyksen johtaja saa kieltää metsästykseen osallistumisen henkilöltä, joka ei noudata annettuja määräyksiä.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään

ILVESLUPIA 3 KPL VUODELLE 2017 - 18

Suomen riistakeskus on myöntänyt alla olevan luvan Ruoveden alueelle:

Ilves 41 A § kannanhoidollinen

ilves 3 kpl (1.12.2017 - 28.2.2018)

Ilvesjahtia